Vähän erilaista asiaa tällä kertaa eli asiaa alkoholista. Kuntavaaleissahan ei alkoholipolitiikka ole erityisessä roolissa, koska päätökset tehdään valtakunnan tasolla, mutta silti.

Arvostan viime aikaista kansanedustaja Touko Aallon ulostuloa, protestia hallituksen alkoholipoltiikalle. Olen samaa mieltä. En kannata vapaampaa alkoholipoltiikkaa, koska haitat ovat niin valtavat kansanterveyden ja ihmisten ja perheiden henkilökohtaisten tragedioiden kannalta. Vaikka sanotaan että ”alkoholisti saa sen viinapullonsa vaikka mistä”, niin kyllä se nyt olisi ihan saamarin katastrofi jos ruokakaupassa olisi kossua halvalla. Minä ja muut ”tavalliset kohtuukäyttäjät” sen sijaan voimme sen kuoharipullomme, vuosikertaviskimme tai hauskan pienpanimo-oluemme hakea vaikka ihan erikoiskaupasta. Kyse ei  ole yksilönvapauksien rajoittamisesta tai holhousyhteiskunnasta. Me/te/he kesäpiknikillä samppanjaa siemailevat voisimme tulla pois kuplastamme ja miettiä millaista on elämä toisenlaisessa kuplassa. Millaista on, kun mikään päivä ei ole enää normaali, helppo tai iloinen.