Ikääntyneet, ikääntyvät, vanhukset, seniorit, kolmas tai neljäs ikä…monta nimeä löytyy ajalle, joka on suurimmalla osalla meillä joskus edessä. Monella tämänkin lukijalla ehkä jo nyt.

Maslow’n tarvehierarkiaa on ihan aiheellisesti kritisoitu epätieteelliseksi ja hankalasti mitattavaksi. Mutta se soveltuu tarkistuslistaksi moneen asiaan, myös ikääntyneiden hoivaan ja hoitoon.

Maslowin mukaan ihmisen tarpeiden hierarkkinen järjestys on:

  1. Fysiologiset tarpeet (hengissä säilymisen fyysiset edellytykset, kuten ruoka, juoma, hengitysilma)
  2. Turvallisuuden tarpeet (suojautuminen erilaisilta vaaroilta)
  3. Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet (ystävyys, rakkaus, ryhmään kuuluminen)
  4. Arvonannon tarpeet (itsearvostus, kunnioituksen saaminen muilta).
  5. Itsensä toteuttamisen tarpeet (omien kykyjen saaminen täyteen käyttöön esimerkiksi työssä tai vanhemmuudessa).

Tarkistuslista ikääntyneiden hoivaan ja palveluihin kotona tai hoivakodissa/palvelutalossa/sairaalassa:

  1. Fysiologiset tarpeet: Ikääntynyt saa tarpeeksi ruokaa ja juomaa. Maukasta, laadukasta ja ravitsevaa. Sisäilman laadun täytyy olla hyvä, oli sitten hoivakodissa tai kotona. Sairaudet ja pienemmät krempat selvitetään ja hoidetaan, kokonaisvaltaisesti ja välittäen. Hoivakodissa pääsee säännöllisesti ulos ja liikkumaan.
  2. Turvallisuuden tarpeet: Ikääntynyt kokee olonsa turvalliseksi. Kynnyksiin ei kompastu. Jos kaatuu, joku tulee auttamaan ylös. Ovesta ei tule murtovarkaita. Hella ei jää päälle ja aiheuta tulipaloa. Jos eksyy, joku löytää.
  3. Yhteenkuuluvuuden tarpeet: Ikääntynyt tuntee olevansa rakastettu ja osa yhteisöä. Yhteisö tukee ja on olemassa, mutta jos ei juuri nyt huvita, saa myös juputtaa omassa huoneessaan. Perhe on olemassa, mahdollisimman lähellä, ja eri ikäiset viettävät myös aikaa yhdessä.
  4. Arvonannon tarpeet: Ikääntynyt on oma itsenäinen, arvokas yksilönsä, jonka kyvyt ja tarpeet ovat moninaiset. Hän ei ole paikasta toiseen heitettävä pelinappula. Häneltä voivat nuoremmat kysyä myös apua ja neuvoja. Välillä saa silti olla hankala ja kiukkuinenkin, kuten kaikki me saamme.
  5. Itsensä toteuttamisen tarpeet: Ikääntynyt on tavallinen, osaava ihminen harrastuksineen, osaamisineen, mielenkiinnon kohteineen ja mielipiteineen. Jokainen erilainen, mutta yhtä lailla ”laulun arvoinen”. Kaikkien ei tarvitse askarrella samanlaisia päiväkotiaskarteluja vanhana.

MUTTA TÄMÄ PAKETTI EI TOIMI. Sen pitäisi toimia. Sen pitää alkaa toimia viimeistään uudella hyvinvointialueella. Kaikki viisi kohtaa! Tähän sitten päälle rakennetaan vasta ne yksityiskohdat seniorijumppineen, teatterikäynteineen ja viinilasillisineen.