(kuva: Rauhanmarssilta Porissa 1981. Valokuvaaja Porkkala, Jalo.)

Eilen junassa kaksi nuorta juttelivat. Heidän puheensa kääntyi sotaan. Kirjoitin heti ylös lainauksen: ”Kuulemma 80-luvun lasten suurimmat pelot oli ydinsota, ja se että täytyisi olla loppuikä kaasunaamari päässä. Mitähän ne ajattelee nyt? Niin hauras tämä rauha oli.”

Vieressä ajattelin, että minä olin yksi niistä lapsista, joka pelkäsi ydinsotaa, pelkäsin että Reagan painaa laukaisunappia ja maailma tuhoutuu. Kävin rauhanmarsseilla, lauloimme Jäähyväiset aseille.

Nyt olen saanut sitten kuulla olleeni yksi rauhanmarssineista, väärälle taholle ”hyödyllisistä idiooteista”.

Maailma tosiaan muuttui 24.helmikuuta. Samalla nitkahti suhde NATOon uusiksi, kun ne väkinäisetkin siteet Venäjään repeytyivät. Silti on hyvä muistaa, että maailma voi muuttua aina uudestaan. Menisimmekö esimerkiksi iloisesti NATOon Trumpin aikana? Toisaalta USA ei ole Venäjä, vaan liberaali, kehittymään pystyvä demokratia. Toivon myös todella, että meitä, jotka nyt viemme Suomen NATOon, ei vuosien päästä kuvata myös ”hyödyllisiksi idiooteiksi”.

NATO antanee kuitenkin nyt parhaan saatavilla olevan strategisen lisäsuojan ja liittää meidät tiiviimmin sinne, missä haluamme olla, ja se ei ole Venäjä. Sulava suupala tämä ei ole, NATO ei ole mikään leikkikerho, ja kaupan päälle tulee mm. se kysymys ydinaseista.

Mutta silti: sanon nyt kyllä Natolle. Sen toivotun hauraan rauhan takia.

-> Vihreiden puoluevaltuuskunta kannattaa NATO-jäsenyyttä: https://yle.fi/uutiset/3-12415139